Nyt kun olen selvinnyt aamun krapulastani ja aamupäivän itku kohtauksestani on taas aika päivittää blogia. Kyllä vain minun kohdallani toteamus että "Suomalaiset miehet eivät koskaan itke" ei pidä paikkaansa. Tuli kirjaimellisesti vuodatettua tunnin verran sohvalla istuen ja lattiaan tuijottaen.

Joko minä en ymmärrä mistään mitään tai sitten minulle on puhuttu totaalisesti paskaa ja kusetettu, käytetty hyväksi. Luulen että kyseessä on jälkimmäinen. Olin helppo kohde blogiani lukeneelle. Epätasapainoinen ihminen jonka nais kuviot ovat aivan sekaisin. Jos minusta halusi panokaverin niin olin helppo kohde tähän tarkoitukseen.
Joo kyllä hommasta ei tullut uuden "ystäväni" kanssa mitään. Eilen illalla kun olin kaverini luona iltaa viettämässä sain viestin että "ei nähdä enää". Siinäpä menikin sitten kaikki hauskuu mitä minulla oli ennen sitä ja loppu ilta/yö baarissa oli vain väkinäistä pakkopullaa.
En oikeasti käsitä tätä hommaa. Viikko sitten hän sanoi olevansa kiinnostunut (niin oliko sitten kiinnostunut vain siitä että saa minusta panon), keskiviikkonakin kun nähtiin kaikki tuntui olevan kunnossa. Sitten totaalinen tilanteen kääntyminen. Tosissani jos ajattelen niin olisihan se ollutkin aika ihmeellistä että joku hyvän näköinen ja vieläpä sellainen ihminen jolla on korvien välissäkin jotain minusta kiinnostuisi. Aika utopiaahan se olisi ollutkin. Pakko ilmeisesti vaan hyväksyä se seikka etten mä kelpaa kellekkään sellaiselle jonka itse kelpuuttaisin tähän elämääni.
Nyt tekisi mieli vetää nuo loput kaljat tuolta kaapista ja siihen päälle annos unilääkkeitä. Eipähän tarviis miettiä tätä paskaa elämäänsä hereillä. Silmät rupeaa näyttämään jo pikkuhiljaa siltä että ne muurautuvat umpeen. Silmissä tuntuu siltä kuin joku olisi kaatanut niihin kilon hiekkaa. Ja loppua tällä paskalle ei näy. Viime yönkin unet jäivät erittäin vähäisiksi. Jos minulla ei olisi tuota koiraa ja jos minulla olisi nyt rahaa lähtisin T:n luo Helsinkiin viikoksi. Olisi ainakin joku ihminen jonka kanssa puhua ja voisipa sitä T:n kanssa käydä vaikka Helsingin yö-elämässäkin. Mutta eipä siitäkään mitään tule kun ei ole varaa ennen kuin viikon päästä ja koiraa en saa minnekkään hoitoon.

Tänään on varmaan taas se ilta kun lämmitän saunan ja istun siellä itseni rusinaksi samalla kun pohdin tätä surkeaa elämääni. Ehkäpä juon nuo loput kaljatkin siinä sivussa. Mitäpä väliä silläkään enää on vaikka kupittaisi joka helvetin päivä. Jos uskoisin jumalaan voisin nyt rukoilla että hän lopettaisi jollakin tavalla tämän kärsimykseni. Ihan sama millä tavalla, mutta kun en usko jumalaan enkä mihinkään muuhunkaan maalista elämää suurempaan.
Jostakin muustakin minun piti kirjoittaa mutta aivoni ei tällä hetkellä toimi lainkaan. Eli jos ne asiat palautuvat mieleeni niin kirjoitan niistä sitten myöhemmin. Nyt taidan mennä keittämään kahvit ja poltella sitten kahvikupposen kanssa vitutus röökin. Moro!

Ismo Alankoa tähän vitutukseen TÄSTÄ

-Ressuu