Tänään on ensimmäinen päivä kun kirjoitan tänne. Kirjoitan ihan tavallisen ihmisen elämästä. Tavallisen kolmekymppisen miehen elämästä.
Heräsin tänään kymmenen aikoihin. Olo oli niin samanlainen kuin monena aamuna tätä ennenkin. Taaskaan ei voinut tietää mitä päivä tullessaan tuo. Olen kauhean epävarma, epävarma miten tämä elämäni etenee.
Parisuhteemme puolisoni kanssa keikkuu hiuskarvan varassa. Olen omilla väärillä valinnoillani onnistunut ajamaan suhteemme kriisiin. Olen antanut puolisoni luulla että olen jättämässä hänet vaikka sitä en koskaan niin tarkoittanut. Hän oli epätoivoinen ja haki tukea vieraasta. Nyt hän ei tiedä mitä tunteita hänellä on minua kohtaan jäljellä.
Kaikki tämä sattuu syvälle sisimpääni aivan järjettömästi. Tuntuu että se kaikki elämän ilo mitä minulla on ollut on kadonnut jonnekkin. Jonnekkin kaukaisuuteen ja en pysty sitä enää saavuttamaan.
En halua menettää rakasta ihmistäni mutta se ei ole minusta kiinni se on hänestä kiinni. En usko korkeampiin voimiin joten en voi sieltäkään apua pyytää. Minun on vain elettävä päivä kerrallaan toivoen että kaikki kääntyy vielä parempaan.