Kaipaus on kuin kaivo, jonka veden näkee, mutta ei ylety juomaan.
Reilu kaksi tuntia tullut oltua tässä nyt pystyssä. Koiran kanssa kävin ulkona mutta sen lisäksi en ole tehnyt juurikaan mitään järkevää. Tällä kertaa käveltiin jälleen eri suuntaan. Nyt onkin sitten kaikki mahdolliset ilmansuunnat mihin tästä pääsee testattu.
Muuten tämä elämä potkii päähän ihan yhtä paljon kuin aiemminkin. Eli siinä asiassa ei ole tapahtunut mitään muutosta. Kavereillakaan ei tunnu olevan aikaa minulle tai sitten niitä ei kiinnosta kuunnella pelkästään mun tilitystä siitä kuinka haluaisin kaiken olevan toisin. Eli ilmeisesti tosi ystäviä minulla ei sitten olekkaan sillä tosi ystäviähän on ne jotka jaksavat tukea toista myös huonoina hetkinä.
Jotenkin minusta tuntuu siltä että A:n on paljon helpompi jatkaa elämäänsä eteenpäin mitä minun. Toisaalta eikös se yleensä niin mene että se joka "jättää" selviää jatkosta helpommalla. Ainakin tässä tapauksessa minusta tuntuu siltä. Vaikuttaa että hän on ihan tyytyväinen tilanteeseen ja on saanut asioitansa järjestettyä toisin kuin minä joka en tiedä tällä hetkellä mistään asiasta mitään. ( Vain kesyt linnut kaipaavat. Villit lentävät. (Elmer Diktonius) ) Kaikki vaan tökkii. Tämä asunto, kaupunki, uusi työ, ihan kaikki. Mielessä ei pyöri mikään muu kuin se että miksei kaikki voisi olla niin kuin ennen. Sanotaan että jos ajaa Fordilla niin pääsee taivaaseen kun on kokenut maanpäällisen helvetin. En aja Fordilla mutta maanpäällisessä helvetissä olen tällä hetkellä. Enkä nyt tarkoita pelkästään tätä paikkaa vaan sitä että minun rakas ihminen ei ole enää kanssani.
Ulkona ilma on mitä kaunein, aurinko paistaa ja kevät tuntuu mutta sekään ei lämmitä mieltäni yhtään. Sisimmissäni on pakkasta -30 astetta. Tuntuu kuin kaikki elämä minussa olisi syväjäädytetty ja minusta olisi tehty toiminta kyvytön. Päivät tuolla työhommissa on mennyt ihan ok mutta kun tulet kotiin se tyhjyys elämässäni iskee kuin kirveellä rintaan. Siihen ei auta vaikka kävisit tuolla kävelemässä tai ajelemassa autolla ympäri kyliä. Niinä hetkinäkin kun olet kotoa poissa ajatukset laukkaa vaan samaa rataa. Päälimmäisenä että "ei tämä voi mennä näin, en voi luovuttaa tässä asiassa näin helposti, en sen 6,5 vuoden jälkeen, jona aikana koin ihania hetkiä A:n kanssa ja jona aikana häntä niin kovin opin rakastamaan. Aikana jolloin hänestä tuli minulle kaikkein tärkein ihminen ja aikana jolloin tajusin hänen olevan minulle se oikea jonka kanssa rakentaa yhteinen elämä".
Rakkaus on kaunis lintu, joka kaipaa vangitsemista, mutta ei haavoittamista.