Viikonloppuna tuli vedettyä kolme päivää putkeen ja mitäs nyt sitten huomenna on vapaa niin yllätys yllätys vedän jälleen kuppia. Noh olinhan tuota yhden päivän välissä juomatta. Tilanne on vain tällä hetkellä se etten tunnu kestävän selvinpäin. Ehkä minun olisi kohta mentävä taas hankkimaan itselleni jonkin sorttista lääkitystä tän pääkoppani järjissä pitämiseksi.

Ihastukseni on tänään peräti pitänyt minuun yhteyttä ja itseasiassa yritin häntä houkutella mukaani viihteen puolelle mutta siinä en ilmeisesti onnistunut, tai ainakaan vielä ei ole myöntävää vastausta tullut. Kyseli hän kuitenkin josko huomenna nähtäisi.
Sitten tää yks "työkaveri" sähläys ihminenkin otti tänään yhteyttä ja kyseli kuulumisiani. Kierrellen ja kaarrellen vastailin viesteihin. En halunnut vielä mainita mitään uudesta ihmisestä elämässäni mutta en myöskään halunnut osoittaa minkäänlaisia tapaamis haluja tämän kyselijän suuntaan. Enkä kyllä häntä tavata haluakkaan. Olen päättänyt että rauhoitun nyt näissä asioissa ja katson tämän nykyisen ihastukseni suhteen miten asiat etenee. Edelliseen postaukseeni joku ANONYYMI (inhoan anonyymi kommentteja) kommentoi että ettei nykyinen ihastukseni olisi A:n korvike. No justiisa joo. Olen A:sta päässyt yli jo ajat sitten ja en todellakaan tarvitse mitään korvikkeita. Ilmeisesti tämä kyseinen kommentoija ei ollut lukenut kauhean tarkkaan postauksiani koska ei ollut huomannut että minulla on kyllä viime aikoina naisia ollut useampiakin mutta enpäs niihin ole mennyt ihastumaan joten se siitä korvikkeesta. Jos tapaa ihanan ihmisen jonka ajatusmaailma on suunnilleen samalla aaltopituudella niin kai sitä ihminen ihastuu.
T:n kanssa taas soiteltiin, niin kun soitellaan joka päivä. Meidän kaveruus on kyllä jotain niin mahtavaa ettei parempaa kaveria vois toivoa. No niin mut siis soiteltiin ja jutusteltiin. Tietysti juttua oli myös ihastuksesta niin kun on ollut jo aiemminkin. T on sellainen kaveri minulle että hänelle voin kertoa aivan kaiken. Noh tänään valittelin sitä kun ihastukseni ei ole oikein pitänyt yhteyttä (niin minähän haluan aina kaiken ja nyt, eikä huomenna). No myöhemminhän sitten yhteyttä sieltä suunnasta otettiin. Kuitenkin T siis antoi minulle jälleen henkistä tukea niin kuin niin monesti ennenkin.

Töissä oli taas tavallisen tylsä päivä. Kaiken lisäksi minulla oli niin lyhyt päivä että tuntui aivan turhalta edes käydä siellä töissä. Mutta niinhän se on että aina työssä vietetyn ajan voisi paremminkin viettää. Nyt tää menee tupakalle ja odottaa josko Tu ottais vielä yhteyttä ja sanois liittyvänsä mun seuraan. Morjens!

Tosta päivän siili

-Ressuu