Tai sitten EI.

Pidin eilen blogi vapaan päivän. Pidin myös vapaa päivän kaikesta muustakin. En tehnyt mitään, en soittanut kenellekkään, en laittanut viestiä, en avannut telkkaria. Mietiskelin, siinä ainoa asia mitä eilen tein (siis sen lisäksi että kävin 3krt koiran kans ulkona jolloin myös mietiskelin). Mietin miten selviän tästä kaikesta. Tulin siihen samaan tulokseen kuin niin monta kertaa tässä jo aiemminkin eli EN mitenkään. Tai siis tietenkin haluan selvitä tästä mutta en sillä tavalla kuin moni luulisi. Haluaisin selvitä yhä edelleen tästä yhdessä A:n kanssa eikä kumpikin itsekkeen. Siis että elämämme voisi yhä edelleen jatkua yhdessä ja tämä oli vain iso karikko valtamerialukselle mutta ei kuitenkaan niin iso että se olisi siihen uponnut. A pyörii mielessäni koko ajan, en voi sille mitään. Viime yönäkin vielä kelasin tätä tilannetta ja etenkin pidin silmäsäni A:n kasvot kun makasin jo sängyllä ja yritin nukahtaa. Siitä nukahtamisesta ei meinannut tulla mitään. Ja sitten kun nukahdin heräilin vähän väliä. Jossakin vaiheessa väsymys vei kuitenkin voiton ja sain pari tuntia nukuttua ennen kuin kello herätti 4.45. Ehdin tuossa parin tunnin aikana nähdä untakin A:sta. Siinä unessa nukuin myös ja näin unta tästä tilanteesta. Sitten heräsin ja katsoin viereeni, huh A olikin siinä. Lopulta kuitenkin heräsin oikeasti ja totesin "voi näin väärää unta".
Kelasin eilen sitä miten huonoon aikaan tämä ero meille oikeasti tuli. Juuri kun minä pitkän työttömyysjakson jälkeen olin päässyt kiinni varmaan työpaikkaan ja varmasti A:kin olisi saanut pian täältä Kuopiosta töitä. Mietin että se olisi oikeasti voinut piristää meidän parisuhdetta osaltansa kun molemmilla olisi ollut muutakin ajateltavaa kuin vaan koti ja puoliso. Lisäksi kun ei olisi tarvinnut märehtiä rahahuolista. Niistä rahahuolista minä olen nimittäin ollut aina kova märehtimään. Jos on rahahuolia kaikki muukin on huonosti. Olen minäkin sitten outo ihminen.
Mietin eilen myös sitä antaisiko A meille mahdollisuuden jos oikeasti pystyisin vakuuttamaan että voin muuttua!? Muuttua siten että ottaisin hänet enemmän huomioon ja tekisimme enemmän asioita yhdessä. En olisi niin kauhean nipo joka asiasta ja etenkin että muistaisin todella kertoa hänelle sen miten paljon rakastan ja kuinka ihana ihminen hän on.
Kattelin eilen myös kuvia ulkomaan matkoistamme ja mökki reissuista sekä yleisesti ottaen kaikkia niitä kuvia mitä meistä on otettu ja olemme ottaneet. Niin hyvät muistot tulvi kaikesta tuosta mieleen että purskahdin oikein kunnon itkuparkuun. Siinä sitten nyyhkytin ja niiskutin. Koirakin tuli ihmettelemään että mikä sille nyt taas tuli, lipaisi kerran kädestä ja sen jälkeen oikein venytetyllä kielellä naamasta. Se auttoi itku lakkasi. Koirasta puheenollen se on edelleen välillä käynyt makaamassa eteisessä ulko-oven edessä ja näyttänyt surkealta. Lisäksi aina kun tullaan ulkoa kotiin se kiertää koko asunnon ja etsii, etsii että olisiko se tyttö(A) ilmaantunut tänne ja pettyy silminnähden joka kerta.
No kuten tuossa aiemmin jo mainitsin heräsin hyvin huonojen yö unien jälkeen aamulla jo ennen kukonlaulun aikaa (4.45). Kävin siinä sitten pika suihkussa (terveisiä vaan naapureille) koska en herää kunnolla jos en käy suihkussa. Sitten laitoin kahvit tippumaan ja säntäsin koiran kanssa ulos. Sieltä tultua olikin pikainen kahvin hörppäseminen ja eikun menoks kohti "työmaata". Tänään oli toinen päivä kun  varsinaisesti tein sitä hommaa mitä siis sitten jatkossa tulen tekemään. Kaikki meni ihan putkeen ja nekin asiat mitkä on ollut hieman haussa alkavat selkiintyä pikkuhiljaa. Ainoa vaan että välillä ajatukset hieman laukkaavat siitä työnteosta muualle ja sitten joutuu erinäköisiä koodeja lunttaamaan paperista. Mutta työstäni en nyt sen enempää kerro koska haluan yhä edelleen jatkossakin olla silleen kasvoton.
Tulin kaupan kautta kotia (tällä kertaa kävin Prismassa kun ajattelin että saan sieltä vähillä rahoillani paremmat pöperöt mitä lähikaupasta). Söin välipalaa ja sitten koiruuden kans taas ulos. Muuta järin ihmeellistä tässä ei nyt sitten olekkaan tapahtunut. Niin paitsi että laitoin A:lle aamulla viestiä ja se vastas siihen. Jotenkin siitä vastauksesta sai sen kuvan että on minusta huolissaan mutta ei juuri muuten minua ajattele :( Niinköhän se unohtaa kohta minut! ja minä joudun toteamaan että ei tämä elämä enää entiselleen palannut. A on tosin sanonut että pysytään ystävinä mutta entäs kun minä haluaisin enemmän (yhä edelleen). Toki en ystävyydestäkään kieltäydy. Tosin pelkään että sekin loppuu viimeistään sitten kun A löytää uuden miehen. Mutta entä jos se ottaisikin minut takaisin?!
Nyt tää oli tässä, toisen kerran sitten lisää. Meen vetäisemään varmaan päivän 22:n tupakin (nykyään sitä menee ihan pirusti). Moikka moi!