Ahdistus vaivaa taas niin kovin että tuntuu kuin viimeinenkin järki päästä olisi hävinnyt, rintaan ahdistaa niin ettei pysty kunnolla hengittämään. Itseasiassa voisi kyllä lopettaakkin hengittämisen, ihan sama. Taas miettinyt että olisipa joku lääkitys niin voisi olla teko onnellinen, mutta sitten taas toisaalta en halua mitään lääkitystä. Ei ole mitään järkeä lääkkeillä pitää mielentilaa siedettävänä koska ei se poista kuitenkaan sitä todellista ongelmaa.
Rakkautta löytyy sisältäni niin paljon mutta se kohde jolle sen haluaisin purkaa on toisella puolella Suomea ja varmaan minut jo sulkenut pois mielestään. Antaisin vaikka toisen käteni jos voisin palata siihen hetkeen kun kaikki tässä elämässäni oli todellisuudessa hyvin vaikka en sitä aina ymmärtänytkään. Tietäisimpähän ainakin nyt miten minun tulisi toimia. Harmi kun tätä elämää ei voi opetella etukäteen vaan kaikki täytyy käydä läpi sen kuuluisan kantapään kautta. Minä ainakin tipun näköjään aina sinne ojan pohjalle ja nyt se oja näyttää olevan niin syvä etten sieltä pääse ylös.
Kuinka ihanaa olisikaan jos saisin koskettaa A:n pehmeitä hiuksia ja kauniita kasvoja. Pitää häntä sylissäni ja painaa huuleni hänen huulia vasten. En voi kuitenkaan kun vaan haaveilla siitä. Ne haaveet satuttavat mutta samalla myös osittain helpottavat tätä oloa. (Kuivaa kyneliä silmäkulmasta,kyllä jälleen täytyy itkeä ikävää).
Eräs kaveri (S) soitti eilen illalla ja pyysi mukaan baariin. Minä sitten kun täällä kotona hieman olin jo kupitellut sanoin että vois kai tuota lähteä pyörähtämään. No hyppäsin bussiin ja menin keskustaan. Tapasin siinä sit S:n eräässä ravintolassa, otin olusen ja istuin alas. Olin varmaan minuutin istunut siinä kun joku nainen tälläsi itsensä siihen mun viereen ja rupes jutustelemaan. No juttelin siinä sitten niitä näitä sen kans ja sit se sano "sä et varmaan ole täältä päin kotoisin?" johon minä sitten "että kuin niin? kyllä mä olen täällä 25vuotta asunut mutta tosin kävin tuossa Turussa asumassa 2,5vuotta". No se totes siinä vaan et no et puhu ainakaan samalla tavalla kuin Kuopiolaiset yleensä. Ai jaa! No sit se rupes siinä naittaa siskoaan mulle mut jouduin toteamaan vaan että sori ei kiinnosta. Eikä siinä ihmisessä mitään vikaa ollut, en vain halua nyt tässä tilanteessa mitään säätöjä. Tarjokkaita tuntui jotenkin muutenkin viime yönä olevan normaalia enemmän. Mikähän juoksuaika ihmisillä oikein nyt on? Kieltäydyin kauniisti kunniasta jokaisen kohdalla ja lopulta läksin jo aika ajoissa taksilla kotia kun rupesi meininki hieman kyllästyttämään.
Tänään mennään kimpassa M:n kans koiria ulkoiluttamaan. Heitetään varmaan joku vähän pidempi lenkki. Saa nähdä miten koiruudet tulevat toimeen keskenään. Huomenna olisi sitten taas aikainen herätys noihin työhommiin. Koko hiton viikko taas aamua. Plaah! Tietää että loppuviikosta on taas sellainen uni vaje ettei mitään rajaa. Tälläistä tänään...tuossa uusin löytöni biisi rintamalla Paramore -CrushCrushCrush

-Ressuu