Toivottavasti tämä vuosi on parempi mitä mennyt. Menneenä vuottenahan sattui ja tapahtui vähän liikaakin kaikkea ikävää. Vuosi oli minulle todella raskas ja toista samanlaista ei kyllä kaipaa. Tosin eipä tässä enää ehdi erota reilun kuuden vuoden suhteesta tänä vuonna kun ei ole sitä suhdettakaan ja puhumattakaan kuudesta vuodesta.

Tytteli oli vuoden vaihtuessa luonani. Itseasiassa ehdin töistä kotiin juuri vähän ennen vuoden vaihtumista. Tyydyin "juhlimaan" uutta vuotta ainoastaan muutaman olusen kera. Oikeastaan meininki ei ollut lainkaan hilpeä. Olen ollut taas aika masentunut jo useamman päivän ja ei siten edes eilenkään ollut kauhean juhlatuulella.
Yllätys yllätys, tytteli tietenkin jäi yöksi ja sen sitten taas tiesi mitä tapahtui. Minun piti oikeastaan viheltää tämä peli poikki jo viime viikonloppuna mutta en minä näköjään taaskaan osaa ajoissa tehdä asialle jotakin.

Olen taas kovasti pohdiskellut sitä Turkuun muuttamista. Sitten hetken pohdiskelin Helsinkiin muuttamista mutta se ei kuitenkaan tuntunut hyvältä vaihtoehdolta. Ei minua sinne Turkuun aja sen kummemmin ex kuin mikään muukaan mutta olishan se helppo vaihtoehto kun sieltä jo ihmisiä tuntee ja tuntee kaupunginkin. Jotenkin tämä eläminen täällä Kuopiossa vaan tökkii tosi pahasti. Vaikka kaikki nyt suunnilleen kunnossa onkin niin mikään ei kuitenkaan sitten olekkaan. Niin siis tuolta musta tuntuu. Minulla on työpaikka mutta en ole tyytyväinen siihen ja muutenkin elämä ihan suunnilleen kohdillaan eli ei siis pitäisi olla mitään valittamista. Mutta mutta ja mutta joku vain tökkii. En sitten tiedä onko se just se kun tätä elämää ei ole kukaan jakamassa vai mikä se on. Tsiisus! mitä tekstiä tulee taas...tänhän vois deletoida täysin, ei tässä oo mitään tolkkua. Tuossa vielä biisi, palaan kun saan aivoni jostakin takaisin.

-Ressuu

Marco on kova jätkä :)