Olen muutaman kerran kuluneen viikon aikana nähnyt viime lauantai tapaamaani naista ja hänen tyttöään. Meillä on mennyt ihan mukavasti ja jotenkin tuntuu siltä että tästä voisi vihdoin kehittyä sitä mitä haluan eli oikea parisuhde. Tyttökin on todella hyvin hyväksynyt minut ja kun eilen kävin heillä kylässä kyseli jäänkö minä yöksi. No yövieraaksi en kuitenkaan voinut jäädä mutta aika myöhäänhän tuo meni kun kotia pääsin. Oli todella mukava ilta.

Muuten tässä ei sen ihmeempiä, töissä ja silleen. Tosin olin viime viikon sairaslomalla mutta nyt kaikki taas siltäkin osin kunnossa. Ikuinen ongelma eli jonkin asteinen rahapula nyt vaivaa yhä edelleen. Voi tsiisus että tää yksin asuminen on oikeasti kallista. No sen nyt olen tainut monta kertaa ennenkin mainita. Koirallakin on taas korvatulehdus. Ei ole kauaa aikaa kun sillä viimeksi se oli tai sitten se ei edes kunnolla parantunut viime kerralla. Pitänee taas käyttää sitäkin lääkärissä ja sehän tietenkin taas maksaa maltaita. Tämän viikon olen muuten pysytellyt poissa baarista ja se on jotakin ihan uutta. En muista millon viimeksi olisin ollut kokonaisen viikon käymättä baarissa. No ihan hyvä homma ei siinä mitään.

-Ressuu