Tuntuu että olen asunut täällä blogissa viimeiset päivät. Ja niin myös nyt.

Kävin tuossa juuri koiran kanssa kävelyllä, ajettelin että teen vähän pidemmän lenkin sen kans mutta jouduin toteamaan ettei mun voimat riitä. Kävelin aivan hiljaista vauhtia ja siinä samalla kun koira nuuhki paikkoja mietin itsekseni kaikenlaista.
Totesin ettei minulla ole enää voimia tähän kaikkeen. En jaksa enää enempää tätä säälittävää elämääni. Kaikki ne hyvät asiat mitä minulla on ollut elämäni aikana olen onnistunut hukkaamaan. En koskaa ole osannut tarttua hetkeen ja elää siinä. Nauttia siitä mitä minulla on. En ole koskaan osannut näyttää tunteina, en sitä kuinka paljon rakastan enkä sitä kuinka paljon välitän. Onkohan ihmiset luulleet etten välitä muusta kuin itsestäni?
En jaksa enää tehdä itselleni ruokaa, en jaksa käydä koiran kanssa ulkona ja enkä jaksa mennä töihin. En voi edes ajatella miten selviän huomisesta kun en halua enää selvitä tästä päivästäkään.
Se kaikki mitä olen rakastanut on poistunut elämästäni. Oma kultani ja etenkin rakkauteni itseäni kohtaa. Tunnen itseäni kohtaan ainoastaan suunnatonta vihaa kaikista niistä virheistä mitä olen elämäni aikana tehnyt. Ne kaikki tulvivat nyt mieleeni ja en kestä sitä. En kestä menettää enää yhtään rakasta ihmistä, enkä kestä sitä ajatusta että teen taas jonkun ratkaisevan virheen elämässäni.
Olen menettänyt elämäni parhaimman asian ja siinä samalla itseni. Tunnen että en pysty antamaan tälle maailmalle enää mitään. Rakkaus joka minulla oli syvällä sisimmissäni varattuna sille oikealle ihmiselle on nyt kulutettu pois. Jäljellä on enää se rakkaus mikä kuolee mukani tätä ihmistä kohtaan.
Sinulle jota rakastan tahdon sanoa vielä: Olen pahoillani kaikesta. Kaikesta siitä mitä yhdessä olomme aikana tein ja olen pahoillani kaikesti siitä mitä tyhmyyksissäni en osannut tehdä. Jos joskus pystyt sielussasi antamaan minulle ne anteeksi niin voin hyvillä mielin seurata maailmaasi ja sitä kuinka siitä selviät.
Sisältä olen jo kuollut ja ruummiillisesti sitä odotan. En voi itselleni mitään en pysty elämään ilman elämäni voimanlähdettä. Sammun pois kuin kynttilä jonka lanka on palanut loppuun.

Niin paljon sinua rakastin...
                                               niin paljon sinua kaipaan...
                                                                                              olit ainoain, nyt tiedän sen...
                                                                                                                                               minun mentävä on...
                         en pysty elämään...
                                                           kun sydämeni kuollut on...
                                                                                                       sinulle jää muistot, älä niitä hukkaa...
                ehkä jonakin päivänä ymmärrät sen...
                                                                                 miten paljon minulle merkitsit...
                                                                                                                                       en ilman sinua pystynyt elämään...
                                           olithan kaikkeni...
                                                                         elämäni tärkein...
                                                                                                       suurin rakkauteni...
                                                                                                                                        ja tieni näyttäjä...
                   jää hyvästi ystäväin...
                                                       toteuta unelmais...