Se on taas lauantai...sunnitelmia ei ole niin kuin ei ollut viime viikollakaan. Sitä vain lähti baari kierokselle ja sitten sai puhelun että kelpaakos seura (siis työkaveri P soitti). Pitäisköhän tänään tehdä samoin lähteä vaan ja odottaa josko joku mun seuraa kaipais.

T kävi eilen illalla mun luona saunomassa. Mä otin siin samalla muutaman olusen/lonkeron. En lähtenyt kotoa minnekkään kun olin työviikon jäljiltä aivan helkkarin väsynyt. Eikä muutenkaan kyllä ollut oikein innostusta lähteä kotoa mihkään. T ei ottanu kun parit koska sen piti ajaa vielä porukoittensa luo yöks ja tänään kotiansa Helsinkiin. Mukava kyllä oli nähdä ja rupatella taas vaihteeks. Nyt sitten odotellaan tammikuuta kun hän tulee tänne meittin työkaveriks. Pääsee poijat bilettämään vähän useammin.

Totta jos puhun niin odotan kyllä sitä että joku ihminen kolahtaisi tähän mun elämään oikein kunnolla. Ei tää sinkkuilu mitään herkkua ainakaan mun mielestä ole. Silloin joskus aikoinaan kun tapasin A:n en osannut oikein elää parisuhteessa ja nyt sitten kun oppi elämään parisuhteessa ei osaa elää yksin.
J:n kans keskusteltiin eilen taas mesessä. Esitin hälle aika tiukkoja kysymyksiä siitä mitä hän haluaa kanssani vai haluaako mitään. Halusin saada tietää kannattaako minun toivoa mitään suurempaa. Hänellä on ollut viimeinen reilu vuosi aika vaikeaa elämässään ja varmasti osittain sen takiakin sanoin minulle ettei tiedä miten seurustelun käy. Minä sitten sanoin hänelle että jos sulla kiinnonstusta kuitenkin on niin tutustutaan ja edetään kaikessa rauhassa ilman sen suurempia paineita ja katsotaan mitä tuleman pitää. Ei minullakaan nyt periaatteessa kuviot päässäni ihan niin selkeät ole että tältä istumalta sanoa et joo haluan seurustella 100% varmuudella. Tuntuu kyllä siltä että valmis olen mutta täysin varma en siis voi olla. Noh J lupasi soittaa mulle tänään...eli tiedossa (ehkä) eka kerta kun kuulen hänen äänensä. Hiukka kutittaa mahan pohjassa. Miks tän elämän pitää aina olla niin kauhean hankalaa, miks asiat ei vaan vois edetä niinku tahtoo. Aina täytyy kiertää sen pitkän mutkan kautta saavuttaakseen jotakin mitä haluaa. Tai ainakin minun kohdalla se tuntuu menevän näin.

Sain eilen uudet työvuorot eli vuorot jotka alkavat viikon päästä maanantaista seuraavat kaksi viikkoa. Oli pomo ottanu huomioon mun toiveet vuorojen suhteen ja listassa ei ollut yhtään niitä ei haluamiani vuoroja. Itseasiassa lista oli kohdallani todella hyvä ja mieluisa. Ensi viikko on vielä pientä kärvistelyä mutta kaippa sen kestää ja onneks ensi viikko on sentään iltavuoroa. Ei sovi oikein mulle noi aikaiset aamu herätykset kun en osaa ruveta ajoissa nukkumaan ja sitten kun unetkin on olleet mitä ovat tässä viime aikoina. Olen ollut aika kärttyisäkin kun päivät menneet kauhean väsyneenä.
Noin yleisesti ottaen tulen työkavereiden kans todella hyvin toimeen. Tuntuu että tämä on oikeastaan ensimmäisiä työpaikkoja elämäni aikana missä minut on heti alusta lähtien otettu vastaan sellaisena ihmisenä kuin olisin ollut aina tuolla töissä. Minulle jutellaan ja minua kuunnellaan, eikä koskaan katsota tyyliin että mitä helvettii sää siinä selität! Pomojen kanssakkin tulen hyvin toimeen ja jopa sellaiset "pomot" jotka alkuun suhtautui hieman ynseästi minuun ovat ottaneet aivan erillaisen kannan nykyään. Eli työhommissa menee ihan mukavasti. Vielä kun vaan saisi tän muunkin elämänsä jonkinlaiseen kuosiin.
Nyt koiran kans lenkkeilemään, moikka moi!

-Ressuu