...tai pitäisiköhän sanoa ei sen vähempää.
Taas vaivannut saamattomuus tänne kirjoittamisen suhteen.
Uusi ammatti, uusi työpaikka, muutto toiselle paikkakunnalle ja pitkän parisuhteen kariutuminen. Onkohan siinä yhdelle keväälle vähän liikaa. Ainakin siltä tuntuu.
Ihmeellinen karma tuntuu vaivaavan mua. Juuri kun luulee elämän olevan mallillaan jostakin kohtaa potkaistaan ja lujaa. Nytkin pitkien työttömyys jaksoen jälkeen sain vihdoin itselleni ammatin jossa varmasti viihdyn ja ei todennäköisesti tarvitse työttömyydestä kärsiä. Sain lisäksi työpaikan kaupungista josta pidän ja hyvästä firmasta. Sitten tuli se paha karma ja potkaisi. Se potku osui suoraan arimpaan paikkaan, rintaan. Muija ilmoitti että meidän suhde on nyt tullut tiensä päähän. Juuri sillä hetkellä kun kaikki tuntui olevan menossa parempaa suuntaan. Jopa olin jo suunnitellut että voisi olla pian sopiva hetki ajatella lasten hankkimista :(. Parempi puoliskoni ilmeisesti olisi halunnut niitä jo ajat sitten mutta itsellä oli sellainen ajatus ettei ole hyvä hankkia lapsia niin kauan kun toimeentuloa ei ole turvattu.
Nyt sitten pitäisi jostakin kaivella voimia tähän kaikkeen muutokseen. Olo on kuin olisi olemassa mutta ei oikeasti olekkaan. Takki on aivan tyhjä ja järkeviä ajatuksia ei tunnu löytyvän mistään asiasta. Kaiken joutuu rakentamaan uudelleen nollasta väkisin. Juuri kun oli ajatellut että tätä olemassa olevaa elämää ja parisuhdetta olisi voinut alkaa korjaamaan terveelle pohjalle unohtaen kaiken ikävän mitä vuosien varrella on kertynyt ja keskittyä vain parempaan tulevaisuuteen.
Joo...tiedän tää teksti on kauheaa sekamelskaa ja ajatusten suttua. Pahoittelen en voi sille mitään. Ajatukseni nimittäin ovat ihan samanlaista suttua.
Hetkittäin tuntuu siltä että mikään ei mua satuta ja sitten heti perään tulee karmea morkkis siitä miten olen ollut sokea kaikessa tässä elämässä ja hoitanut asiat suoraan sanottuna päin peetä. Sitten seuraavaksi iskee se karmiva viilto syvälle sisimpään joka auheuttaa niin kamalaa tuskaa että tuntuu kuin ei voisi hengittää. Olen menettämässä elämäni rakkaimman ihmisen.
Ehkä saan aikaiseksi kirjoitella tänne vähän useammin jatkossa ja toivottavasti jonakin päivänä nämä tekstit muuttuvat hieman pirteämmiksi eivätkä ole aina näin synkkiä.